Sivut

perjantai 3. tammikuuta 2020

Vuoden ensimmäinen agilitytreeni

Pitkästä aikaa käytiin Fun kanssa agilitytreenissä eli oli Sisukas-ilta.

Minulla diagnosoitiin laskimotukos 31.12. ja jalka on edelleen tosi kipeä, joten juokseminen ei onnistu. Tehtiin siis ensimmäisen kerran treeniä siten, että minä kävelin.

Otettiin treeniin 6-12 siten, että keinun sijaan mentiin sen takana olevaan putkeen.

7-8 välin jouduin ohjaamaan takaaleikaten, samoin 9-10 välin. Superhienosti poika kääntyi ja kiihdytti putkiin.
Ja mikä parasta, me tehtiin 7 minuutin treeni. Ensimmäisen kerran pojalla pysyi mielenkiinto noin kauan.
Toki pitää myös huomata, että palkattiin koko ajan nameilla eikä ollenkaan lelulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti