Sivut

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Agilityä pitkästä aikaa

Fu pääsi pitkästä aikaa agilitytreeniin. Sille taitaa sopia pitkät treenivälit, sillä tämän päivän treeni oli tosi hyvä.
Se kesti ohjaukset, mm. valssin edessä ja viskileikkauksen, ohjaajan liikkeen ja jopa epäonnistumiset ja korjaamiset.
Videolla on loppupään treeniä, jolloin vauhti oli jo hitaampi, mutta hyvällä innolla teki edelleen.


torstai 2. heinäkuuta 2020

Juoksemassa

Keskiviikkoilta oli taas Fun lempi-ilta - se pääsi juoksemaan vinttikoiraradalle.
Myöhemmin saadaan toivottavasti kuvia, mutta nyt näin tekstinä.

Fu lähti ekaa kertaa kopista eli etuportti oli kiinni ja avattiin kun viehe lähti liikkeelle. Takaportti pidettiin vielä auki, mutta eiköhän ensi kerralla voida sulkea jo sekin.

Poika lähti normaalia huutoa pitäen ja juoksi aina vieheeseen kiinni asti. Se ei myöskään jättänyt viehettä vaan minun piti mennä ihan sieltä asti hakemaan.

Treeneissä oli Karjalan Heilin toimittaja tekemässä juttua 15.7. lehteen. Hän otti monta kuvaa Fusta ja oli oikein kiinnostunut. Toivottavasti rotu saa palstatilaa 👍.

Lihashuoltoa

Fu pääsi (joutui) pitkästä aikaa Helin (Eläinfysioterapeutti Heli Kapanen-Lappalainen) käsittelyyn.
Alku oli jännittävää ja taisi olla kipeitä jumejakin rintarangan ja lannerangan välissä. Kun möykyt alkoivat pehmentyä, pystyi jo menemään makuullekin.
Nyt on taas lihakset hoidettu ja voidaan jatkaa riehumista 😀.

Paljon kiitoksia Helille!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Viehejuoksun aloitus tälle kesälle

Fu pääsi jälleen maailman parhaan harrastuksen pariin kun Savo-Karjalan vinttikoiraharrastajien Pohjois-Karjalan alajaoston suoratreenit alkoivat.
Tässä videossa on ehdottomasti oltava äänet päällä.


tiistai 2. kesäkuuta 2020

Mejä-kurssin aloitus

Fu pääsi elämänsä ensimmäiselle verijäljelle tänään. Jälki oli lyhyt, mutta sillä oli 9 makausta. Tavoite oli siis vahvistaa makuiden merkkausta.

Vähän oli verenhaju jännää pojalle ja itse jäljestämisessäkin tarvitsi paljon tukea. Loppua kohden alkoi kuitenkin varmuutta löytyä.



perjantai 29. toukokuuta 2020

Perjantaiagsaa

Fu näytti jälleen hienoa edistymistä Sisukas-jengin treenissä.
Tehtiin valkoisia numeroita.
2-3 välissä takaaleikkaus, 7-8 väliin persjättö, samoin 9-putken jälkeen. 10-11 välissä takaaleikkaus ja sitten loppusuora.
Fu kesti hienosti minun juoksemisen, mutta minua kohti tuleminen on vaikeaa. Yritimme 8-9 väliä sekä poispäin käännöllä että sylkkärillä, mutta se ei pystynyt tulemaan kohti. Siispä oli pakko ehtiä persjättöön.


perjantai 15. toukokuuta 2020

Vihdoin agilityä

Pitkän koronatauon jälkeen Fu pääsi Sisukas-jengin perjantaitreeniin.

Tehtiin 1-6 väliä.
Fu odotti hienosti lähdössä ja kiihdytti sitten putkeen.
2-3 välin ohjasin sylkkärillä ja siitä Fu kääntyi hienosti 4-esteen takaakiertoon. Vauhti tippui 4-5 välissä kun jouduin mennä tyrkkäämään sitä 5-hypylle. Siitä kuitenkin taas kiihdytti putkeen.
Lopuksi vielä tehtiin juoksarimaton vahvistusta.

Todella hienosti ja innolla poika teki tauon jälkeen.