Sivut

perjantai 21. toukokuuta 2021

Pitkästä aikaa treeniä

Kuukauden rally-tokon treenitauko päättyi vihdoin. Kaikenlaista ollut välissä ja helatorstaina vielä kyy puri Futa.

Nyt poika voi jo hyvin ja päätettiin lähteä ohjattuun treeniin. Ja hyvä treeni saatiinkin aikaiseksi.

Harjoiteltiin kisakehään menoa ja siihen rutiineja. Tosi hienosti Fu keskittyi minuun vaikka namit olivat taskussa. Sen jälkeen tehtiin istumista häiriön alla - se oli kamalan vaikeaa, mutta edistymistä pikkuhiljaa.

Toisella kierroksella uudestaan kehään tulot ja sen jälkeen liikkeeseen häiriötä. Se olikin Fun mielestä helpompaa (vaikka koko ajan korvilla ja silmillä pitikin kontrolloida mitä tapahtuu). 

Lopuksi oltiin vielä kaikki kerralla hallissa. Fun kanssa käytettiin aika siihen, että harjoiteltiin halliin menoa ja sieltä poistumista. Pikkuhiljaa päästiin pisteeseen, jossa ryntäystä ei enää tapahtunut.

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Rally-tokoa

Nyt on kyllä löytynyt Fun laji. Muutaman kerran ollaan kotona tehty pikatreenejä seuraamiseen ja peräpään käyttöön ja perjantaina oli taas ohjatut treenit JoA:n pienryhmässä. Poika nauttii, keskittyy ja on täysillä mukana.

Ohjatussa osuudessa tehtiin eteentuloja ja siitä sekä suoraan vasemmalle sivulle tuloa että selän takaa sivulle tuloa. Saatiin hyviä ohjeita käsiapujen häivyttämiseksi ja sekä sivu- että vierelle-käskyistä Fulla selvästi on jo joku haju. Sen sijaan edus-käsky on näköjään sanahelinää ja vain minun käteni kertovat mitä pitää tehdä. 
Tehtiin lisäksi maassa olevan riman avulla suoruusharjoituksia eli Fu tuppaa istumaan sivulle hieman vinoon ja sitä treenattiin.

Viimeinen 20 min tehtiin kaikki yhdessä treeniä ja voi että se teki meidän hälyhaukkuja-hyökkäilijälle hyvää. Koko ajan kesti paremmin minun kanssani vaikka esim. seuruutin kohti toista koiraa. Lopulta se itse keskeytti hyökkäyksen eli oli vain nytkähdys ja sitten kääntyi minua kohti.
Itsenäisen treenin aikana tehtiin myös oikealla seuraamista. On se jotenkin niin paljon helpompaa koiran kanssa, jolle ei ole vielä tuota vasenta jauhettu niin paljoa.


kuva Mari Kanninen


sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Noseworkia

Sunnuntaina oli jälleen nosework-treenin vuoro.

Tehtiin etsintää kolmella purkilla. Vähän meinasi alkuun olla jännää, mutta hienosti ja rauhallisesti poika alkoi etsimään. 






perjantai 9. huhtikuuta 2021

Uusi harrastus - rally-toko

Aloitettiin perjantaina Fun kanssa JoA:n rally-tokoryhmässä.

Fu on pikkupoikana isännänn kanssa aloitellut lajia, mutta sen jälkeen ei olla tehty mitään siihen liittyvää.
Ekat treenit käytettiin sen tärkeimmän eli seuraamisen harjoitteluun.

Positiivista on se, että Fulle vasemmalla puolella seuraaminen ei ole vielä muodostunut super-tärkeäksi, joten oikeaa on helppo alkaa heti alussa treenaamaan.
Iloisesti ja rennosti poika teki ja se on hyvä aloitus.

Kotitehtäväksi saatiin käännökset tyynyllä.



sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Nosework treeneissä

Nosework-kurssi alkoi tänään, kouluttajana Heidi Nissinen.

Fun tausta ja treenit Lassin kanssa näkyivät selvästi ja pääsimme nopeasti eteenpäin hajun ehdollistamisesta. Teimme ensimmäiset erottelutreenit kahdella ja kolmella purkilla. Nopeasti nenä lähti käyntiin ja Fu alkoi löytämään oikeaa purkkia. 
Toisella kierroksella kokeiltiin metallinapeilla purkkirataa. Ihan ei aluksi meinannut tajuta haistella, mutta alkoi se sieltä lähtemään.

Kotiläksyt:
- purkkitreeniä yhdellä, kahdella ja kolmella purkilla
- vihjeen ehdollistaminen






lauantai 27. maaliskuuta 2021

Aloitellaan noseworkia

Yritetään taas Fun kanssa aloitella noseworkiä, jota se harrasteli jo nuorena poikana isännän kanssa.

Videolla toinen treeni, jossa vielä vahvistetaan hajukuvaa eli purkissa tippa eukalyptusta.



maanantai 1. maaliskuuta 2021

Pitkästä aikaa hieronnassa

Maailman upein ukko pääsi taas Helin käsiteltäväksi. Vähän oli jumeja ja olihan se taas vähän jännääkin, mutta hienosti poika kesti. Ja mikä upeinta, Heli kehui Fun hyviä lihaksia.💕