Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2019

Rally-tokotreeneissä

Aloitettiin Fun kanssa uusi harrastus eli rally-toko tänään.
Fu on pienenä poikana käynyt pari kurssia isännän kanssa ja nyt muistellaan mitä silloin opittiin.
Aloitettiin peräpään hallinnalla ja sen jälkeen tehtiin perusasentoa ja seuraamista.
Poika väsyi, mutta sitä ennen teki tosi hienosti töitä.


perjantai 9. elokuuta 2019

Pitkästä aikaa Sisukkaan treeneissä

Pitkästä aikaa Fun kanssa agilitytreenissä. Tänään treeni oli todella onnistunut. Rimat olivat matalalla ja saimme pidettyä Fun fiiliksen koko ajan korkealla.
Teimme tummia numeroita eli 1-9. Tehtiin lyhyitä pätkiä ja palkkaa lensi aina pari lelua.
Emäntä sai kotiläksyn: opettele leikkimään - Fu ei leiki kuten Flirtti 😀.




perjantai 28. kesäkuuta 2019

Sisukas-jengin treenit

Oltiin Fun kanssa pitkästä aikaa treeneissä. Tehtiin väliä 33-39 siten, että 33-putki tehtiin toisin päin ja 34-hyppy toisin päin.
Parilla ekalla toistolla Fu meni hyvällä vauhdilla ja reagoi 36-37 poispäin kääntöön hyvin.
Taas mokasin ja sanoin "oho" yhdellä esteen ohituksella - Fun vauhti tippui heti.

Valitettavasti yhdellä toistolla Fu tiputti riman ja jäi siihen kiinni. Sen jälkeen se ei suostunut enää hyppäämään suoraa hyppyä ilman suorapalkkaa hypyn takana.


tiistai 18. kesäkuuta 2019

Maanantaitreenit ja tiistaihieronta

Maanantaina oltiin Fun kanssa pitkästä aikaa treenaamassa viikkoryhmän treeneissä.
Tarkoitus oli treenata koiran irtoamista ja itse pysyä punaisen ympyrän sisällä.
Ensimmäinen kierros meni oikein hyvin, mutta näin jo loppuvaiheessa että poika alkaa väsyä.
Toisella kierroksella yritettiin tehdä toiseen suuntaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun poika ei motivoitunut mistään.
Tehtiin sitten namimaatin kanssa mattotreeniä. Ei olla aikoihin tehty ja se kyllä näkyi.
Talvikaudelle olen jo varannut meille viikkopaikan Sisukas-jengin treeneistä. Katsotaan tuo kausi läpi ja jos tämä jatkuu samanlaisena, agility Fun kanssa joudutaan unohtamaan ja keksimään muuta tekemistä.

Tiistaina oltiin Roosa Immosen hierottavana. Roosa opiskelee koirahierojaksi ja tekee hierontoja osana opintojaan. Hienosti hän käsitteli koiraa ja kuten kuvasta näkyy, Fu rentoutui kyljelleen käsittelyyn. Toista puolta käsitellessä alkoi kärsivällisyys loppua ja pyrki ylös, mutta kokonaisuudessaan oli tosi hienosti.
Isoja jumeja ei pojasta löytynyt.


perjantai 17. toukokuuta 2019

Sisukas-jengin treenissä

Voi mikä fiilis on kun koira tekee häntä heiluen ja innolla.
Tehtiin radasta esteitä 14-22. Aloitettiin takaperin ketjuttamalla ja Fu eteni kuin ohjus. Se myös lähti lelun kanssa omaan kivaan kun sai lelun.
Esteen 19 jälkeen tein valssin - se tuli aina liian myöhään ja Fu ehti hyppäämään liian pitkälle.

Lisäksi tehtiin vauvakeinulla siten, että Fu nousi keinulle sivusta ja painoi sitä 2-5 cm alas. Häntä heiluen tehtiin tuokin.




perjantai 10. toukokuuta 2019

Sisukas-jengin treenissä

Maanantain epätoivosta noustiin tänään Sisukas-jengin treeneissä.

Tehtiin kaksi viiden minuutin treeniä. Ekassa tehtiin 1-4 ja 4-5b -välejä. Fulla pysyi hyvin motivaatio ja into päällä.
Toisella pätkällä tehtiin ensin muutama kerta kuudella kepillä ja ohjureilla, sen jälkeen väliä 7-10. Kepit vaatii edelleen ohjurit, mutta tuettuna tekee hyvällä rytmillä.
Fu eteni hienosti välin 8-10.


Mikä parasta, Fulla ei tullut missään vaiheessa sitä lässähtämisä, mikä tuli maanantaina.


maanantai 6. toukokuuta 2019

Viikkoryhmän treenissä

Fulla alkaa olla motivaatio-ongelmaa. Se jaksaa tehdä muutaman toiston palkan eteen, mutta sitten into loppuu.

Tehtiin alusta esteitä 1-10. Parhaimmillaan Fu meni hyvällä vauhdilla ja sujahteli putkiin. Ja kohta se kieltäytyi menemästä putkeen kokonaan.


Kepit tehtiin kuudella kepillä. Fu teki pari kertaa hienosti siten, että ohjurit oli ihan ylhäällä. Heti kun lisättiin vähänkin minun liikettäni, tekeminen loppui.