Sivut

perjantai 22. helmikuuta 2019

Kepit ja kontaktit -kurssilla

Perjantai-ilta eli Kepit ja kontaktit -kurssi.
Tänään tehtiin puomia ja lopuksi muutaman kerran keppejä.

Nostettiin ensimmäisen kerran matto puomin alastulolle. Palkka tuli namiautomaatista.
Tosi hienosti Fu hakeutui matolle. Niinpä toiselle kierrokselle laitettiin muurin palanen alle ja saatiin vauhtia, kun myös ulosmeno oli mukana. Lisäksi tehtiin lähetys siivekkeen kierron kautta.
Ihan mahtavasti Fu rytmitti alastulon suoraan matolle. Tästä tulee vielä hieno.

Lopuksi tehtiin keppejä. Fu ei osannut ollenkaan 😖. Laitettiin ohjurit ja yhden toiston jälkeen päästiin niitä heti poistamaan. Ilmeisesti puomitreeni oli niin kuormittavaa, että ei vaan pystynyt ajattelemaan keppejä. Lopuksi saatiin tehtyä yksi hieno toisto siten, että alussa ja lopussa oli ohjurit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti