Sivut

torstai 1. marraskuuta 2018

Katsaus lokakuun tavoitteiden toteutumiseen

Jos katsoisi näin marraskuun aluksi, että mitä meidän piti tehdä lokakuussa ja mitä lopulta tehtiin.

Lokakuun tavoite oli estehakuisuuden vahvistaminen. Tarkoitus oli käydä hallilla vähintään 2 krt viikossa ja tehdä hypyn, putken sekä renkaan tarjoamista. Lisäksi oli tarkoitus tehdä luopumista, ohjaukseen tuloa, eteenlähetystä ja tiukkoja käännöksiä.

Kyllä me treenattiin 😇 vaikkakaan ei niin paljon ja niin suunnitelmallisesti kuin olisi halunnut.

Ohjaukseen tulo on editystynyt, samoin eteneminen ja tiukat käännökset. Sen sijaan estehakuisuuden vahvistaminen on jäänyt mielenkiintoisempien tehtävien jalkoihin. Sitä pitää siis ehdottomasti vielä jatkaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti